maanantai 29. heinäkuuta 2013


KANSSALUKIJANA MIKA WALTARIN  SINUHE-EGYPTILÄISEN  LUKIJAN KANSSA kirjat 10-15
15 kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä


Sinuhen 2. osa

 Ekhnaton rakennutti kupunkinsa pehmeästä kalkkikivestä ja siksi rakennuksia ei ole säilynynyt meidän aikoihimme saakka.

10-luku taivaankorkeuden kaupunki
Luvussa Waltari avaa Theban uuden hengellisen kuvan, jossa jumalten puolesta käytävä pappien kamppailu alkoi ja levisi kansan keskuuteen. Uusi farao Ehknaton päätti rakentaa uuden kaupungin ja päätti poistua Thebasta . Hän asui laivassaan koko kaupungin rakentamisen ajan ja seurasi kultaisen talon ja Atonin temppelin rakennustöitä.
Egyptologit kertovat,että Ekhnaton hallitsi  4 vuotta Thebassa ennen Tel El Amarnaa,joka on paikan nykyinen nimi. Tilanne rauhoittui Thebassakin faraon lähdettyä. Joku on sanonut, että samanlainen  uskon kiista eletään taas kerran siellä maassa.
Edellisen luvun lopussa kirjoitetaan kuinka Sinuhekin alkaa kuulla uuden faaraon viestiä uudesta, ainoasta Jumalasta.  

11-luku  Merit
Tässä luvussa selviää kuin jännitysnäytelmässä Sinuhen syntyperän arvoitus ja Meritin ja Sinuhen suhde syvenee rakkaudeksi vaikka Merit salaakin Thotin isyyden Sinuhelta. Memfiksessä  sotapäällikkö Horemhebilla ei ollut ongelmia jumaluusasiassa, hänellä oli oma jumalansa, olihan hän haukan poika ja hän palvoi Horusta. Lopulta hänelle pystytettiin patsaskin Horuksen hylättyyn temppeliin Memfiksessä (vanhan valtakunnan pääkaupungissa)Horemheb ei vain voinut käsittää faraon pasifistista käsitystä sodankäynnistä vaikka muutoin olikin faraon ystävä.
Sinuhe käydessä Thebassa hän käski Kaptahin jakaa  viljansa köyhille lainaksi niin, että pääsevät viljelyn alkuun.
Sinuhe opetti entisessä Elämäntalossa nuoria oppilaita, joiden ei enää tarvinnut suorittaa pappisopintoja koulutuksensa avuksi. Sinuhe opetti kallonporausta.
Sinuhe palaa Akhetatoniin Meritin ja Thothin saattaessa hänet romattisesti perille. heillä oli hieno yhteinen matka.

12-luku Vesikello mittaa aikaa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesikello
kts.linkki vesikellosta

Faraon päänsärky oli helpottanut Sinuhen palatessa kaupunkiin.
Yksi faraon tyttäristä naitettiin Babyloniaan
ja Anksenaton naitettiin 10 vuotiaalle pojalle,josta tuli vallanperijä TUT
Pappi Eje Nefrititen isä pyrki kaikin keinoin valtaan tuon nuoren pojan kautta.
(nämä vaiheet näkee historiankirjoittajat monin eri tavoin)
TUT palautti Ammonin vallan ja marssi kunniasaatossa takisin Thebaan.




13.kirja ATONIN VALTAKUNTA MAAN PÄÄLLÄ
ylipappi Eje thebasta ja
horemheb memfiksestä tulevat neuvotteluun faraon kanssa,koska maa voi huonosti  ja naapurisuhteet eivät ole kunnossa
Horemheb pyysi armeijaa sotaa varten
ja Eje pyysi sovintoa Ammonin kanssa
farao mietti ja päätti kaataa loputkin vanhat Egyptin jumalat ja rikotuttaa heidän alttarit ja temppelit
Farao perusti Atonin valtakunnan maan päälle,joka ei ollut pitkäaikainen, kesti vain 2x30 päivää
farao julisti ihmisten tasa-arvoa ja lopetti orjuuden
”Ikuisen valtakunta ei mahdu maisiin rajoihin”  epäili farao
Horemheb palaa Memfisiin varustelemaan armeijaansa
Hän otti Egyptin rikkaitten omaisuuden varustaakseen armeijansa,
Sinuhekin auttoi omaisuudellaan
Eje palasi thebaan ja palautti Ammonin vallan, Sinuhe ja Totmes matkustivat laivalla Thebaan, jossa merit ja Thoth kuolivat uskontaisteluissa
Kun Sinuhe ja Eje palasivat Akhtetatoniin oli kaupunki jo kuollut
TutAnkAmon lähetettiin Thebaan
ja oli Ekhnatonin aika kuolla
Thebassa Sinuhe itse näki kuinka TutAnkAmon tuli Thebaan kultaisessa kantotuolissa, samoin Nefritite
Sinuhe kuuli kalanperkaaja Metin valituksen (vrt. kirjan loppulause), tapasi motkottavan Mutin ja näki kuparinvalajan talon
ja Horemhebin Sekhmetin kappelissa
Sinuhe päättää lähteä sotaan Horemhebin kanssa.

14.kirja PYHÄ SOTA
Sota heettiläisiä vastaan kuvataan tässä luvussa jota kirjassa ei ehkä olisi jos kirjailija olisi kirjoittanut kirjan ennen II maailmansotaa.

15.kirja, HOREMHEB
TutAnkAmon haudataan
Nefritite ja Baketamon ystävystyvät.
Baketamon kostaa Horemhebille, Baketamonin avioliitto heettiläisen kanssa tuli estää. Sinuhen tuli taas tehdä kuolemanjuoma.
Sinuhe tiesi liikaa ja siksi hänet karkoitettiin punisen meren rannalle,jossa hän kirjoitti elämänsä.
Muti löysi tiensä Sinuhen luo.
Eje halusi valtaan nuoren faraon kuoltua.

TutAnkAmonin hautamaski ja vallan merkit



maanantai 15. heinäkuuta 2013

Löydä merkitys





ELÄMÄN HENKISET KÄÄNNEKOHDAT
Työpajassa henkisyys ymmärretään hyvin laajassa ja yleisessä merkityksessä. Sillä tarkoitetaan kaipausta ymmärtää elämän perimmäisiä totuuksia.
1.    tehtävä on kirjata elämäsi henkiset käännekohdat, lapsuudesta lähtien. Kirjoita ne niin väljästi, että
voit  täydentää myöhemmin uusilla lisäyksillä. Käytä muistelemisessa twilight kuvittelua ja työ kulkee meditaatiota kohti.
hiljenny aluksi Progoffin ohjaamana:
Annan n itseni tyyntyä
annan hengitykseni hidastua
ja tulla  vielä hitaammaksi
Tuntien elämän liikkeen
Tuntien oman elämäni
Kuinka se kulkee vaiheiden kautta’
muutosten ja syklien kautta
Tuntien elämän liikkeen
ja etsien totuutta
Löytäen vilauksia,
Totuuden vilauksia
Ihmeissäni totuuden sirpaleista
tietäen ja ihmetellen
ja muistaen
hiljaisuudessa,hiljaisuudessa.             


KÄÄNNEKOHTIEN JATKOTYÖSTÄMINEN

 1.Lue tekstiäsi täydennellen sitä.(älä ota mitään kirjoittamaasi pois.) Tuo siihen kronologisuutta
niin paljon kuin muistat.
2.ala lisätä käännekohtiin henkilöiden nimiä. Ketkä ovat edustaneet sinulle
viisautta elämäsi aikana ja vaikuttaneet arvoihisi kussakin elämäsi vaiheessa.
on olennaista,e ttä he edustavat sinulle viisautta jollain elämäsi alueella.
Vaikka näin onkin voi  henkilöiden ajatteleminen olla kuitenkin melko harvinaista.
Sitten noihin käänteisiin liittyy myös filosofeja, taiteilijoita, poliitikkoja ym.kirjaa heitä.
esiin voi myös nousta tuonpuoleisia henkilöitä, myyttihahmoja, henkiolentoja, pyhiä olentoja,
kaikkia heitä jotka ovat palvelleet meitä viisauden hahmoina elämässämme.



3.KIRJOITA SISÄISEN VIISAUDEN DIALOGI
Valitse  dialogikumppanisi, jos on kyseessä henkilö
dialogissa on hyvin tärkeää keskittyä ajatuksissa henkilöön, mainita hänen nimensä
ja tunta ymmärryksen tunnelma, ehkä lämpö ja tukea antava rakkaus. On tärkeää,että
henkilö on sellainen jolle voimme avata sydämemme huolet hyväksytyksi tulevassa
ilmapiirissä.
ennakko-odotukset voivat tiukentaa ja kaventaa keskustelukanavaa.
istu hiljaisuudessa silmät suljettuina ja tunne valitsemasi viisaan henkilön läsnäolo, tunne hänen laatunsa, heidän elämänsä. Me tervehdimme häntä. Kerromme mitä ajattelemme elämästä, huolemme ja kysymyksemme. Puhumme myös suhteesta, miksi kutsuimme häntä  ja mitä haluamme kysyä.
Palaamme hiljaisuuteen kun olemme kirjoittaneet oman osuutemme. Kun hän on valmis,hän alkaa puhua sinulle. Kirjoita se ylös. Dialogi voi vielä jatkuakin.

Tärkeää on, että yksi dialogi johtaa toiseen.
4. VALITSEMATTA JÄÄNEET POLUT
Käännekohtia voi tutkia myös avaamalla niitä polkuja, jotka ovat jääneet valitsematta.

TWilight syventyminen voi avata näitä teitä, tätä elämätöntä elämää.


Kirjoita keskusteluvirrassa




DIALOGIDIMENSIO
Minä-Sinä-suhde on ulkoinen dialogisuhde
sisäinen suhde taasen sisäinen keskustelusuhde
Keskustelu on kirjoittamisessa kokonaistava,integroiva
näkökulma
lähtökohtana ovat oman elämämme faktat.
Progoffin mukaan keskustelua voi käydä
henkilön,työn, tapahtuman tai olosuhteiden, kehon ja
yhteisöjen kanssa.
Kathleen Adams listaa lisäksi
tunteet, asemat,aineelliset objektit,symbolit, osapersoonat,
asuinpaikat ym.
Progoffilla on erityiskeskusteluluokka, joka on keskustelu
sisäisen viisauden kanssa.


Varaa tehtävään aikaa,
aloita aina alkumeditaatiolla silmät suljettuina hiljaisuudessa.
keskustelun alkuun tehdään aina jokin listaus/käännekohtaluettelo  siitä mihin työ kohdistuu
ensimmäisenä on henkilölistauksen tekeminen, 6-8 -10 henkilöä
henkilöt löytyvät vetovoiman,magneettisen kutsun, mielihyvän tai ahdistuksen  avulla.
henkilöt voivat olla läheisiä, jatkuvia kuten vanhemmat ja lapset, eläviä tai kuolleita,
hedelmällistä on, että tapaamisesta on jonkin verran aikaa, henkilö saattoi kuulua/kuuluu ulkoiseen elämäämme tai hänellä on sisäinen hedelmällinen vaikutus
suhteita voidaan analysoida projektioina tai transferensseina tai muuna tulkintana tehdä tyhjäksi
Mutta tässä lähdemme siitä, että jos henkilö
 herättää vetovoimaa, sisältää hän aina siemenen,jossa on mahdollisuuksia kokemuksien uusille väylille ja se sisältää jonkin tulevaisuuden ”äänen”.
Tämän ohjeistuksen voi soveltaa myös kaikkeen elävään, lemmikkieläimeen tai
vaikka villieläimeen.

Kuka on ensimmäinen?
valitse hiljaisuudessa.
ota puhdas sivu
laita hänen nimensä sille ja päiväys tietty.
kirjoittaessa keskity suhteen laatuun ja säveleen yksityiskohtien sijaan.
è kirjoita lause,jossa on suhteen olemus
è kirjoita tunneilmaisu
è kirjoita suhteen sydän,ydin
è mikä oli/on vahvistavaa
è mikä on tyydyttävää,auttavaa
è mikä turhauttavaa
è mikä vapaasti ilmaistua,mikä salattua
è mihin suhde on menossa
è …………………
tavoite  on päästä syvädialogiin ja avata kaikki suhteen vaikutukset ja mahdollisuudet,
tässä emme saa antaa vanhojen vuorovaikutusmallien vaikuttaa ja ottaa valtaa
Ø  on hyvä löytää uusi taso, maskien takana oleva sisäinen ihminen
Ø  hyväksymme kaiken joka nousee esiin ja annamme sen kulkea ympyrän
Ø  täydeksi


Tarkastelua

-       lue kirjoittamasi hiljaisuudessa, jos tekee mieli täydentää, tee se hävittämättä
mitään entistä kirjoitusta
-       lue kirjoittamasi ääneen kun olet yksin, tai lue se nauhalle ja kuuntele
nauhalta teksti
kirjaa tunnet jotka kuunnellessa/lukiessa heräävät

toista tämä jonkin ajanjakson kuluttua


käytä dialogia monipuolisesti päiväkirjasi työskentelyssä

tee tehtävän alkuun aina 5 minuutin hiljentyminen ja rentouden tavoittelu
ja samalla voit antaa mieleen tulla oman elämän liikkeen kokonaisena kuin filminauhana
kirjaa sitten nämä mieleen tulevat tapahtumat sellaisina kuin ne tulevat. Passiivinen , vastaanottava asenne on paras.
Muoto voi olla, muisto, kuva, sisäinen aistimus, hymy, vertauskuva, väite tai vain sana, ulkoinen fakta, lause, ranskalainen viiva tms.
ensimmäisellä kerralla listauksien määrä on hyvä 8-10 max 12.
Kun olet tehnyt listauksen palaa mielen hiljaisuuteen.

KEHODIALOGI
Kehomme on kuin kuvan vene virralla. Se on käyttöväline matkallamme elämässä.
Sen avulla otamme kontaktia luontoon, musiikkiin, fyysisiin taiteisiin, tanssiin, urheiluun,
liikuntaan, seksuaalisuuteen ja kaikkiin kehomme aisteihin.
KEHOVIISAUS on tuttu ilmaus. Meillä on kokemuksia kehon antamista varoituksista ja
kuinka se on itse parantanut itsensä.
Tiedämme kuinka eläimilläkin on perintönä vaistonvarainen  viisaus , joka toimii itsesäätelevänä
mekanismina niille kertoen koska olla aktiivinen ja koska levätä. Se ohjaa eläimen koko biologiaa.
kehodialogilla pyrimme herättämään luonnollisen viisauden ja ohjauksen niin, että voimme soveltaa sitä elämäämme suoraan
Ihmisen kehon funktiot ovat universaalit mutta jokainen keho on ainutlaatuinen kokonaisuus 

KIRJOITUSTEHTÄVÄ
hiljenny, tee kehosi tarina mielellään kronologisina kirjauksina
-          n. 15 – 20 kokemusviestiä

Kehodialogin ydin on elämäntarinassamme. Keho on erottamaton osa yksilöllistä tarinaamme. Tarkista ettei mikään elämänvaihe jäänyt kokonaan pois,lapsuus,nuoruus,kypsyys,nykyisyys
-          ota listaan vähän etäisyyttä
1)   lue listaustasi ja
-          kirjoita muutamalla lauseella lyhyt yhteenveto kehosuhteestasi
-          kirjoita muutama lause asenteestasi kehoasi kohtaan tällä hetkellä
2)TWILIGHT TIME – tehtävä
sulje silmät ja istu vaiti ja anna mielen levätä unen ja valveen rajalla
ota vastaan symboli, jota voit käyttää porttina keskusteluyhteyden luomiseksi
kehoosi, tallenna symboli

3)Anna sitten kehokeskusteluyhteyden syntyä ja anna sen etsiä oma muotonsa
Jatka niin kauan kun se luontevasti jatkuu.
huomaa kirjoittamisen loppuessa mahdollinen next step ohjaus.

Kirjoittaminen voi vieläkin jatkua. huomaat että on teemoja, jotka tarvitsevat terävämpää huomiota ja olet ne ohittanut liian vähällä huomiolla. tarkista onko kyseessä jokin sairaus tai sen uhka.
Christina Baldwinilla on kysymyksiä koskien kehotietoisuuden virtaa:
-huomaa millä tavalla teet havaintosi kehostasi, kuinka haluaisit muuttaa sitä?
kirjaa ne  myönteiset ja kielteiset viestit, jotka lähetät kehollesi
-          jos sinua ei pakottaisi jokin fyysinen vika/puute, mitä tekisit?
-          käytätkö kehoa estämään tavoitteesi  saavuttaminen, miten?
-          mikä viisaus nousi kehodialogistasi?
olemassaoloamme.
Sisäisen elämämme, luova ja henkinen kasvu, ongelmat ja mielihyvät, myös kivun kokemukset
tulevat kehomme  kautta. Tästä syystä pidämme kehoamme äärettömän yksityisenä.
Kehomme seuraa elämämme liikkeitä.


TYÖDIALOGI
työn käsite päiväkirjatyöpajassa tarkoittaa tekemistä minkä näet arvokkaaksi ja ulkoinen tekeminen syntyy sisäisestä lähteestä nousevasta merkityksestä.
Olennaista työssä on aina syvä sisäinen intohimo ei itsekäs aistillinen intohimo vaan intohimo luoda jotain ja tuottaa hedelmää. Kun sinulla on työ on sinulla visio mahdollisuuksista, jotka tuovat täyttymystä
ja toiseksi sinulla on mahdollisuus omistautua sellaiseen tekemiseen, joka on hyvin tyydyttävää.
Ihmisen kasvuprosessissa tapahtuu tasapainottumista, eheytymistä ja kapiteettien lisääntymistä ja itsen vapautumista.
Tarkoituksena on tehdä yksilö kykeneväksi selvemmin keskittymään toimintaan josta tulee kouriintuntuvaa
apua henkiselle kehitykselle ja kasvulle. Ensimmäinen askel on liike kohti niitä energioita, jotka aktivoivat
sen kuvan ihmisestä jolle työ perustuu. Sisäinen visio näkee mahdollisuudet ja asettaa tavoitteet.
Toinen liike on ulospäin ja se kestääkin pitkän ajan. Siinä ravitaan siemen kasvuun tuottamaan hedelmää.
Tässä toinen vaihe on itse työn tekeminen.
                                                                                                    
Kirjoittaminen alkaa  listaamalla ne meille merkitykselliset työt, joita olemme elämämme aikana tehneet.
Tässä voi auttaa astinkiviluettelon katsominen.
Jokaisen työn kohdalla kirjaa sen erityinen merkitys itsellesi ja mikä sisäinen merkitys sillä on ollut elämällesi.   Tässä on hyvä muistaa työn määritelmä työpajassa. Esim. lapsena pianonsoitonopiskelu voi kuulua työlistaasi.


tarkastelua:
Tutki listaasi ja valitse ne joilla näet vielä mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tunne ja intuitio ohjaavat. Tutkimalla listausta löydät elämässäsi työn kehittymisen kaaret. Listaus voi olla pitkäkin, että kehityskaari
tulee näkyviin.
tässä on kysymyksiä joihin vastaamalla voit lähestyä työn käännekohtaa tarkemmin.
-mikä johti inspiraatioon, joka toi työn ?
-oliko jokin henkilö, joka auttoi asiassa?
-tuliko se unen tai jonkin sisäisen kokemuksen kautta?
-kun idea oli muotoiltu, kuinka se lähti kulkemaan eteenpäin?
 -mitä vaikeuksia oli tielläsi?
-kuinka onnistuit  jatkamaan?
-millaisia variaatioita asiasta oli ja millaisia kompromisseja tuli tehtäväksi?
-oliko joutoaikoja jolloin näytti ettei mitään tapahdu?
-millaisia tunteita sinulla on ollut työtäsi kohtaan?, millainen on suhteesi siihen?
- entä viimeaikoina ja nykyisin?

On tärkeää vastata sisintä kuunnellen eikä tyytyä älyllisiin vastauksiin ja selityksiin
TWILIGHT IMAGERY-harjoitus auttaa syventämään.  Työsi puhuu sinulle.
Kirjaa kaikki päiväkirjaasi. Tarjoa kynäsi työlle niin se vastaa sinulle.






perjantai 12. heinäkuuta 2013

Syvennä ja katso virtaan





UNITYÖ -kirjoitustehtävä

Ota käyttöösi unipäiväkirjasi tässä työskentelyssä.
Mikäli sinulla ei ole sellaista niin ensimmäinen tehtävä on kirjata uniasi.
Jos sinulla ei ole koskaan ollut unia kirjattuna aloita aivan varhaisimmista unistasi ja kirjaa
niitä. Unet muodostavat sisällämme syvällä oman virtansa, joka elää omaa elämäänsä, voit
saada sieltä vaikka pienenkin kauhallisen sen vettä kerrallaan. Tietoisuus siitä, että pienimmätkin
katkelmat  ja kuvat liittyvät isompaan virtaan auttaa ymmärtämään niiden merkitystä. Kirjaa
ne kaikki. kirjaa myös elämän muutosvaiheissa näkemiäsi unia/kuvia. Myös aivan viimeisimmät on hyvä kirjata.

Harjoituksen toinen vaihe on UNIEN LAAJENTAMINEN. Unia ei sovi pysähtyä tulkitsemaan
tai analysoimaan, koska ne vain tekevät tukoksia univirtaan. Laajennusvaiheessa annamme prosessin ohjata
itse itseään. Työskentely perustuu unien vakavasti ottamiseen ja niiden sisäiseen jatkuvuuteen.
 Työskentelyssä on tarkoitus mennä takaisin uniemme virtaan katsomaan mihin ne haluavat meidät viedä.
Tämä tapahtuu HILJAISUUDESSA(Twilight dreaming), aluksi mennään virtaan lukemalla unikirjauksia. sitten lähetämme hiljaisen  mielemme  virralle ja se tulee takaisin
spontaanilla omalla tavallaan. Unen sisäinen magneetti vetää luokseen. Kun kunnioitamme untamme ja
 avaudumme kokeman sen sävelen ja tunnelman  saamme ajatuksia, oivalluksia, intuitioita, elämämme tunnistuksia, jotka kirjaamme ylös puoliksi suljetuin silmin
sitten ne sanotaan ääneen (vaikka yksin harjoitusta tehdessä). Puhe vahvistaa saamamme viestin ja
 eheyttää syvyyksissä virtaavaa elämäämme. Tämän eheyden syntymisen tähden emme tee tulkintoja.
Tehtävä toistetaan useita kertoja.



tiistai 9. heinäkuuta 2013

KANSSALUKIJANA MIKA WALTARIN SINUHE-EGYPTILÄISEN LUKIJAN KANSSA kirjat 1-9




15 kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä

Kaislakori  1. kirja
Tärkeitä teemoja:
Seniori-ikään ehtinyt karkoitettu Sinuhe alkaa kirjoittaa elämäänsä Punaisen meren rannalla.
-kysyn, mikä oli Sinuhe motiivi kirjoittaa??
-kysyn, mitkä olivat hänen muistelukirjoittamisen periaatteet??
”Tämän kirjoitan minä, Sinuhe”
Toinen koko kirjan läpi kulkeva teema alkaa jo ekaluvussa:
vanhemmat ja salattu syntyperä
-          huomaa linnunpyydystäjän solmut kaislakorissa,
-          Sinuhe löytyi tulvan aikaan, siis syksyllä kun kasvattiäidiksi ryhtynyt Kipa löysi lapsen Niilistä
korissa  hylättynä, isäksi ryhtynyt ,köyhien lääkäri Senmuth hyväksyi  pojan omakseen

Kipa antoi nimen Sinuhe sanotaan sadun mukaan.
kyseessä onkin vanha egyptiläinen legenda Sanehetista, viikunapuun pojasta, josta kirjoitettu kirja oli 1000 vuotta egyptiläisten lukema ja rakastama papyrusteos. Sen paloja on löytynyt ja niitä
säilytetään Berlinin museossa,joista on kasattu uudelleen tuo sinuhetarina. Suomennettukin se on.

Kun Sinuhe täytti 7 vuotta edessä oli käynti ensimmäisen kerran Ammonin suuressa temppelissä niin kuin Waltari nykyistä Karnakin temppeliä kutsuu.



Ammon oli Theban luojajumala ja hänen pappejaan oli temppelissä tuhansia. Jumaluudet olivat aina kolminaisuuksia, isä,äiti ja lapsi. Näin oli myös Karnakissa.
Isä käynnisti keskustelun Sinuhen kanssa toiveammatista. Sinuhe halusi sotilaaksi. Isä kutsui vanhan sotilaan Intebin puhumaan Sinuhelle kokemuksistaan.
Olennista sotilasurassa oli se,että ei trvinnut osata lukea j kirjoittaa mutta Sinuhen isä oli toista mieltä.Hänen mielestä ei selviä elämästä eikä kuolemasta ilman luku- ja kirjoitustaitoa.
Niin oli Sinuhella edessä kouluun meno. Vanha pappi Onehin ryhtyi opettajaksi ja Sinuhe sai kaverin Totmeksen.
Sinuhe koki haltioittavan lukemaan oppimiskokemuksen. Waltarilla oli samankaltainen kokemus itsellään viisivuotiaana.
-huomaa havainto erilaisuudesta verrattuna muihin koulukavereihin
mytologiaa luvussa edustaa mm.  viittaukset myyttikuvaan Osiriksen vaa´alla punnitsemisemisesta  kirjoittamisen motiivina ja koulussa opiskeluna
Kyseessä on kaikissa pyhissä teksteissä  jonkun muodon saanut egyptiläisen kuolleiden kirjan tuomiopäivän kuva.(kts. papyrus)
Toinen myyttikuva on koppakuoriaissymboli,joka seikkailee kirjassa paljonkin ja päättää tämän ensimmäisen luvunkin.


Lopppuosassa kallonporaaja kuvaa Sinuhea prinssin kaltisena kauniina poikana.
lääkäriksikö??

Elämän talo 2.kirja
Tapahtumat ovat pitkälti nykyisessä Karnakissa tapahtuneita.


Päästäkseen opiskelemaan lääketiedettä oli ensin suoritettava 1. pappisvihkimys jumaluusopillisessa tiedekunnassa.               (oli kuin nykyinen yo-tutkinto ennen korkeakouluopintoja)              vrt. Waltarin omat opinnot ensin teologisessa
nämä opinnot olivat ulkolukua ja Sinuhe tunsi itsensä yksinäiseksi jopa muukalaiseksi
kunnes vihkimysvalmistelut alkoivat, Sinuhe tapasi Neferneferneferin, sai sormuksen lahjaksi ja se jäi mieleen
vihkimys oli iso farssi
sitten lopulta alkoivat lääkärinopinnot ja kestivät pitkään
Haastetta toi kysymys, miksi?  tämä yhdisti ystäviä, Totmes oli potkittu kysymyksen tähden taidekoulusta
Totmes on Waltarin taiteilijahahmo,
Theban henkinen ilmapiiri alkoi muuttua

aloitettiin faraon kallonporauksen valmistelut
Ptahor teki pari lämmittelyporausta,joista toinen kuoli ja toinen parani.
Sinuhe sai olla avustajana tässä.




Theban kiihko 3.luku
Luvun alussa on farao Amenhotep III:n kallonporauskuvaus. Siinä esitellään faraon perhe.
vallanperijä Amenhotep ja siskonsa Baketamon ja kuninkaallinen puoliso Teje. Tehtävä oli niin arkaluontoinen,että kallonporaajat julistettiin kuolleiksi. Sinuhe sai uuden nimen ”Hän joka on yksinäinen”.
Sen antoi vallanperijä Amenhotep,jonka kanssa Sinuhe lähti länsirannalle yötä vasten. Vallanperijä
sai epileptisen kohtauksen kun he olivat kahden.  Haukan saattamana paikalle tuli Horenheb. Kirjan rakenteen kannalta tärkeä tapaaminen Amenhotep IV , Sinuhe ja Horemheb olivat kolmistaan ja he edustivat erilaisia arvomaailmoja läpi kirjan.
Kallonporausavustus vauhditti Sinuhen valmistumista
Horemheb uskoutuu Baketamonista Sinuhelle.
Sinuhe jää Nefernefernefin koukkuun.
Vallanperijä aloittaa uuden jumalan esiintuomisen. Aton on hänen jumalansa,jonka hän päättää vaatia
kansansa hyväksymään j a luopumaan Ammonista ja muista jumalista. Alkoi vaikea uskonnollinen kriisikausi Thebassa.  
Nefernefernefer 4.kirja
Kohtalokas, viettelevä nainen saa Sinuhesta  otteen ja Sinuhe antaa omat ja vanhempiensa kaikki varat naiselle, aiheuttaa vanhempiensa itsemurhan,jonka saa anteeksi mutta sovituksena Sinuhe kuoleman talossa  ”muumioi” vanhempansa ja hautaa heidät faaraon haudan suulle hiekkaan.
è  huomaa koppakuoriainen
è  lähtö pois Thebasta Kaptahin kanssa

Khabirit 5.kirja

2  vuotta lääkärin työtä Simyrassa

Horemhebin tapaaminen Jerusalemissa
-          Sinuhe kuuli Theban uutisia
-          sopimus

Väärän kuninkaan päivä 6.luku
Elämää Babyloniassa
Burraburiash,hammaspaise.
syntyperävihjeitä.
Minea tuotiin kuninkaan taloon väkisin.
Kaptah vääränä kuninkaana. He kolme poistuivat kaupungista.



7.kirja MINEA
Väärän kuninkaan päivän päätteeksi Sinuhe vapautti Minean ja Kaptahin kurjalta kohtalolta,pako yhdessä.
Alkuun Minea oli vihainen hänen huonosta kohtelusta Sinuhelle.
Minea tanssi ja kertoi tanssinsa tarkoituksen, hän puhui kauniitakin sanoja naisista
opetus: Sinuhe ymmärsi,että toimiminen omaa sydäntään/totuuttaan vastoin voi  olla kuolemaksi
oma kommenttini. Sinuhen ja Minean suhteessa oli isä-tytär –elementtejä mutta se ennen kaikkea oli  vastakohta neferneferneferille ja tasapainotti sitä kokemusta
Sinuhe ja Minea jatkoivat kävellen Minea käärittynä mattoon jälleen kunnes he kohtasivat 2 aasia apuun
Minea valitsi lähteä Khattien maahan Sinuhen kanssa, siellä asuivat heettiläiset,joita kuvataan karaistuneiksi, julmiksi,petollisiksi,vauraiksi. heidän jumalansa olivat valta ja pelko.
Pääkaupunki oli Khattusash ja kuningas Shubbiluliuma
Luvun lopussa he kolmisin matkustivat Kreetaan, Minean äidinmaahan purjeveneellä ja Kaptah nukkui koko matkan

8.kirja PIMEÄ TALO
Kreetaa kuvataan paikaksi jossa on kaunista puhetta, sopimuksia ja lupauksia joita ei pidetä, taiteessa ei ole sääntöjä, mukavuutta ja ylellisyyttä rakastavia ihmisiä, vesi-wc:t, kullasta ja hopeasta kudottuja naisten vaatteita, nuottien kirjoitustaito,
kuningas MINOS, ylipappi Minotauros, Minea oli minoksia ja siksi syntyperänsä tähden vihitty tanssimaan härille
Härkäjumalan hurja luolatarina.
Jälleen Sinuhe pettyi jumaliin. Jumala on kuollut.
On oma kreikkalaiseen mytologiaan kuuluva myyttinsä tämän jumalan kuolema. Theseus, niinkuin saatatte tietää,
Prinsessa Ariadnen avustuksella selvitti tiensä läpi labyrintin Kreetalla ja tappoi minotaurin



9.kirja, KROKOTIILINPYRSTÖ
Oltuaan 3 vuotta reissussa Sinuhe palaa Simyraan mutta kaikki on muuttunut.
Matka Azirun lapsen tähden Amorin maahan, Aziru ja Keftiun lapsi sai hampaan.
MUTTA PALUU THEBAAN ON TÄMÄN LUVUN LOPULLA


-köyhien lääkäri, sydämen ääni, Kaptahin vapauttaminen orjuudesta, Thebassa Atonin temppelit

Tästä nykyisen Karnakin sisäänmenosta kun taivaltaa suoraan temppelin toiseen päähän niin aukeaa ensimmäisen Atonin temppelin suuri sisäänkäyntiportti mutta temppli on tuhoutunut. Ekhnaton rakennutti nopeasti ja pehmeästä kalkkikivestä  kaikki Atonin temppelit. Siksi niitä ei enää ole.
Ekhnaton rakensi Atonin temppelit pehmeästä kalkkikivesta kovalla kiireellä. Tämä on ainoa kivi Karnakissa,joka on jäljellä siellä sijainneesta temppelistä. Kivessä on Ekhnatonin kartussi,nimeä kantava koristekehys.


Meritin 1. tapaaminen Krokotiilinpyrstössä  KIRJAN I OSA PÄÄTTYY

äidin johtopäätelmä elämästään


Tänään  vieraillessani äidin luona vanhainkodissa hoksasin yhdenlaisen  elämänkaarikirjoittajan johtopäätöksen. Vielä äiti nyt muisti  sitä kirjoittamistaan vaikka mieli on muistisairauden runtelema eikä enää oikein muista muuta kun aivan oman varhaislapsuutensa Keski-Suomen Katvelassa. Tänään muistelimme hänen sisarusparvensa, josta hän on ainoa elävien kirjoilla vaikuttava. Isoveli Martti olisi 100 -vuotias jos eläisi. Äiti on parven nuorin ja näin tänne ainoaksi ja viimeiseksi jäänyt. Äitini sai muistelulappustensa sirpaleisuudesta tarinansa siskoni avustamana ehjäksi kokonaisuudeksi. Sen johtopäätösosasta luin tänään äidille ääneen:Kuusikymppisenä hän kirjoitti

” Elämä on kuin pilvi,joka kulkee ja edetessään muuttuu. olen katsellut elämääni kuin pilven reunalta,kuinka elämän palaset ovat liittyneet toisiinsa muodosten elämän kuvion.  Parkkipaikka pilven päällä on mahdollinen vain muistoissa. Emme elä elämäämme vaan elämä elää meidät. elämänkaari kulkee auringon noususta sen laskuun, kulkee oman kiertonsa kuin auringonkehä ´ vuotemme kiitävät ohitsemme kuin ne lentäisivät pois.´ psalmi 90:10

Ihmisessä on loppuun saakka sisällä kaikki mitä hän on kokenut,tuntenut ja maailmasta nähnyt.

Olen hiljaisuudessa miettinyt mennyttä elämääni. Se ollut kuin mielen routimista. Jäät nousevat pintaan ja alkavat sulaa

´Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu ennekuin olin elänyt päivääkään.´psalmista 139 



tässä on juuri 83 mennt poikki, nyt äiti täytti 2013 84 vuotta.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

kirjaa elämän virtaa


Päiväkirjan kuukausi –aikakapseli

kuvittele katsovasi viiden vuoden kuluttua
elämäsi kuukausiantologiaa. 
Joka kuukausi kirjoitettavaa aikakapselia suositellaan kokeilemaan ainakin
3 kuukautta ja sanotaan, että puolen vuoden kuluttua
ymmärtää sen merkityksen.

Ennen kuin kirjoitat niin valmistaudu siihen.

Varaa noin tunti aikaa kirjoittamiseen.

Alkuun  käy läpi kuluneen kuukauden tapahtumia
kalenterista, päiväkirjasta tai muista muistikirjoista

Sitten  istu alas ja rentoudu, istu hiljaa , sulje silmät ja
hengittele rauhallisesti kunnes olet täysin täysin tyyni ja rauhallinen.

Käännä ajatuksesi lempeästi kuluneelle  …….  kuulle.
Huomaa sen tunnelma,sävel,jonka liität siihen ensimmäisenä
Pitäen tunnelman/sävelen elävänä mielessäsi ala käydä läpi
kuukauden tapahtumia ja toimintoja.
Huomaa mitä nyt nousee mieleesi, opitko jotain?
Kuka ihminen oli tässä kuussa tärkeä,
kuinka käytit  ikaasi,rahaasi,energiaasi ja muita voimavarojasi.
Anna ajatusten tulla ja virrata vapaasti ja miellyttävästi kulkien
pitkin kuukautta jonkun aikaa.
Tule tietoiseksi kaikesta mikä mieleesi tulee.
anna ajatustesi tiivistyä yhdeksi sanaksi tai lauseeksi, joka kuvaa koko kuukauttasi.
Pitäen tämän sanan/lauseen mielessäsi, täydennä sitä aikaisemmilla kuukausijatuksillasi.
Tee tätä niin kauan kun hyvälle tuntuu. AVAA SILMÄSI, HUOKAISE ja KIRJOITA.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Sinuhe-energia -kortit ja niiden tulkintaa

Voit saada pyytäessäsi itsellsi omat kortit kun otat minuun yhteyden tekstiviestillä
0405407171,sähköpostilla paulukka@gmail.com tai ehkä tulevaisuudessa facebookissa. Minulla on jonkin verran vielä suomeksi kirjoitettuja kortteja mutta englanninkielisiä vähän runsaammin.
Pyrin parhaani mukaan saamaan tähän alle avoimesti nuo tulkintani esiin ja
niissä näkyy kortin teksti suomeksi jos tule probleemaa kielen kanssa.
Hyviä sinuhekeskusteluja sinulle lukijani toivoen  Annukka















maanantai 6. toukokuuta 2013

PARANTAMINEN MUINAISEEN EGYPTILÄISEEN TAPAAN

Adel vastaanottaa  tilassa,joka on samalla odotustila hoitohuoneeseen.



Luxorin keskustassa on sykkivä hyvinvointikeskus, jossa parantamisen elämäntehtäväänsä toteuttaa


Adelin keskuksen vastapäinen hotelli SunSet -hotel on useimpien taksien tuttu jos eivät tiedä tietä Adelin keskukseen.

Dr. Adel El Attar niin henkisillä hoidoilla kuin kehittämillään suurella valikoimalla alkuperäisiä hoitavia yrttejä ja öljyjä. Monet suomalaisetkin tuntevat jo Adelin ja ovat kokeneet hoidon.

Luxorissa talvehtiva kirjoittaja Annukka Kotka tapasi ystäväänsä Adelia ja julkaisemme tässä   syvällisen parantajan  hyvinvointihaastattelun. 

1.Kuinka sinusta tuli luonnollisilla öljyilla ja yrteillä parantaja? Oletko ollut lapsesta saakka kiinnostunut, onko tämän kohtalosi? Milloin aloitit? Kauanko olet auttanut ihmisiä?

Jo lapsena tein isälleni vyöhyketerapiaa ja isäni sanoi, että minusta tulee hyvin kyvykäs parantaja, e n kuitenkaan ymmärtänyt hänen puhettaan. Tultuani 20 vuoden ikäiseksi aloin ymmärtää olevani ihmisten auttaja ja paransin ihmisiä omassa ja naapurikylissä. kairolainen perhe kiinnostui tarjoamaan minulle työtä ranskaa puhuvana ranskalaisten ryhmien opastajana
heidän parfyymiliikkeessään. Otin työn vastaan ja vuosi vuoden jälkeen aloin etsiä alkuperäisiä öljyjä ja onnistuin hyvin myyntityössä erilaisten ryhmien kanssa. Ehdotin omistajalle
       työskentelyä yrttien ja alkuperäisöljyjen ja parfyymien kanssa. Hän kieltäytyi, koska siihen olisi täytynyt käyttää niin paljon resursseja. Silloin päätin avata oman hyvinvointikeskuksen  tehdäkseni sen. Olen siis toiminut 20 vuotta paranemisen kanavana ihmisille.


2.      Mistä sait tietoa öljyjen ja yrttien parantavista voimista?

Kylässäni paransimme ihmisiä usein öljyillä ja yrteillä. Siellähän lääkärin apua haetaan vain vaikeissa tilanteissa ja tietoni tuli luonnostaan, koska kylässä elimme
lähellä luontoa.  Luin paljon kuinka profeetta MUHAMMNED paransi
käyttäen yrttejä ja öljyjä. lisäksi löysin viisaita arabeja j tietoa muinaisesta Egyptistä. Joitain aikamme kirjoittajia löytyi myös

3.     Mitkä kokemuksesi mukaan ovat yleisimpiä fyysisiä ja psyykkisiä terveysongelmia? Mikä
on neuvosi, kuinka voimme parantaa terveyttämme ja hyvinvointiamme?

Hartiat, selkä, jalkakipu, päänahka ja päänsärky, hengitys, painon menetys ja sukupuoliongelmat
ovat yleisimpiä fyysisiä vaivoja. Stressi, suru, pelko, rakkauden puute ja aistillisuuteen liittyvät ongelmat ovat yleisiä psyykkisiä ongelmia.
Neuvoni hyvinvoinniksi on sen muistaminen, että olemme ihmisiä, jotka tarvitsemme oikeanlaista ravintoa, hyvin nukuttuja öitä voidaksemme fyysisesti hyvin mutta myös sielun ruokkimista ja tietoisuutta siitä, että emme voi toistaa mennyttä ja tulevasta tiedämme hyvin vähän, siksi on hyvä nautti tästä hetkestä  hyväksyen, anteeksi antaen ja rakastaen toisiamme
kukin omalla elämän polulla. Henkinen elämä on sielun ravintoa ja öljyt ja yrtit auttavat tässä.


4.     Kun olimme suomalaisen ryhmän kanssa luonasi, meitä kiinnosti erityisesti erityiset energisoivat öljysi. voitko kertoa tämän öljysetin öljyistä Kuinka se toimii? Millaisen avun niistä voi saada. Kuka tarvitsee chakraöljyhoitoa?

Kuva on Totuuden kylän penen temppelin pylväshallista. Jumalille uhrattiin aina parasta.
Parantamisen Jumaluusprinsiippi oli Sekhmeth, Ptah -luojajumaluuden feminiini puoli.


Tämä öljysetti on ollut muinaisten egyptiläisten tapa  hoitaa energioitamme. Tieto löytyi Gisassa haudasta nimellä ELÄMÄN AVAIN. Siinä kerrotaan, että jokaisella ihmisellä on 7 kohtaa, joita tulee aktivoida ainakin kerran elämässä ja parantajien kerran vuodessa ja tämä on hyvä tehdä
öljyillä parannusistunnossa.. Nämä öljyt puhdistavat ja tasapainottavat nämä kohdat sekä avaavat tukkeutumia niissä. Minun mielestäni me kaikki tarvitsemme tällaista ainakin kerran elämässä mutta ihmiset,joilla on fyysisiä ja pyykkisiä stressejä tai ihmiset,jotka ovat jo pitkällä henkisellä tiellään nämä öljyt auttavat löytämään paremman tasapainon itsen ja toisten kanssa.




5.      Ystäväni aloitti juuri hoidon Marian rakkauden ja sielun öljyllä. Mitä siitä voi odottaa?
millainen henkinen muutos voi tapahtua?
Parantaminen Marian rakkauden ja sielun öljyllä antaa tunteen lisääntyneestä valosta sydämessä ja lisääntyneestä onnellisuudesta sekä antaa myönteistä inspiraatiota ja hiljaisuuden kokemusta henkilölle.


6.       Teet erityisen viiden päivän mittaisen hoidon. Mitä teet näiden päivien hoidoissa ?
       Näiden viiden päivän ajan olen mielen ruumiin ja sielun hoidon kanavana   ihmiselle  JOS JUMALA NIIN TAHTOO. Käytän luonnollisia yrttejä, öljyjä, suitsukkeita ja erityisiä rukouksia
         Ensimmäisenä päivänä valmistellaan keho hieronnalla, Toisena päivänä työstetään fyysisiä kipuja  ja
        rentoutetaan  keho.Kolmantena päivänä kohdataan psyykkinen kipu. Annan henkilön olla kuin pieni lapsi jota hoidan, rentoutan  mielen ja sydämen sekä puhdistan henkilön kentän magiasta, pahasta silmästä ja kaikesta negatiivisesta  energiasta,jotka on lähtöisin hänestä tai muista ihmisistä. Neljänneksi
kuuntelen henkilöä ja kerron mitä minä olen kokenut hoitojen aikana. Kerron myös hänen ongelmansa
ja siinä molempien on oltava rehellisiä toisilleen. Annan rajoitetun ajan ( 1kk) jolloin on aikaa parantua ja
sitten voi palata. Ihminen tarvitsee aikaa tullakseen terveeksi. Ilman kipua ihminen on paljon vahvempi.
Ei ole tarkoitus että hoidettava jää minusta riippuvaiseksi tai hämmennykseen.
Viidennellä kerralla annan henkilölle myönteistä energiaa ja puhdistan negatiivisia energioita.
7.     Mitä vielä haluat lisätä?

Älkää pelätkö kohdata psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia. Kuten sanoin opettajallenikin sanon, että ne ovat elämän kokeita, jotka kypsyttävät henkilöä vahvemmaki, viisaammaksi ja aktiivisemmaksi
pois surusta ja vetäytymisestä ihmisten luota Elämä on suloista, nauti siitä. Olet
onnen arvoinen.


Adel on hyvin kipinöivää seuraa


Tämä juttu on julkaistu Suomessa Ultra-lehdessä huhtikuun 2012 numerossa.

Annukan lisäys:
Adelin hoito ei ole kaupan eli hän ei hoidosta veloita mitään,koska hän välittää Allahin parannusta eikä paranna itse.

Hänen kaupassaan on rikas valikoima hyvinvointituotteita joita on mahdollista
hankia käy hoidossa tai ei käy. Olen havainnut,että yleensä parantavat öljyt on niin
houkuttelevia,että kuka tahansa tulee surulliseksi jos ei saa niitä itselleen hankittua.

Paikan päällä on tuotelistoja joissa on hinnasto mukana. Hinnat ovat paikallisina puntina. kannattaa kiinnittää huomio pullokokoon,jonka valitsee ettei hinta yllätä.
Tähän nyt tämän päivän 26.5. kurssilla käänsin joitain hintoja euroiksi.
Chakraöljyt.
7 öljyä 50 ml pulloissa on 254 euroa
7 öljyä 125 ml pulloissa on 487 euroa

Pienissä 8 ml pulloissa on useita erikoisöljyjä,jotka on tarkoitettu puhdistamaan energiakehoa, esimerkkejä:
Love of Marie 33,-euroa
Light 18 euroa
Healing of the Soul 46 euroa
Love of Muhammed 45 euroa
Spiritual Rose   23 euroa
Sekhmet   22e