Siintelevät Sinuhevuoret näkyvät Sinuhetalon katolta |
Theban kolme vuorenhuippua näkyivät Niilille veneen
lähestyessä Thebaa, kirjoittaa Waltari Sinuhen palatessa kotiin matkaltaan. Vuoret siintelevät vielä nyt taloni katolta. Näin
Waltari näki hyvin vanhan Theban kirjoittaessaan.
Sinuhen tarina ei lakkaa suomalaisia kiinnostamasta Waltarin
kirjan jatkuvan suuren suosion kertoessa
sen meille aina uudelleen. Joka
suunnittelee Egyptin Luxorissa matkailua tai juuri täällä on vieraillut niin
kirjan avulla voi herättää Theba-tuntemukset
henkiin suomalaiskirjailijan seurassa. Waltarin teoksessa toinen kirja,
Elämä talo, on värikästä temppelielämän kuvausta, josta löytyy myös Sinuhen
farssiksi muuttunut pappisvihkimys.
Sinuhen
aikaan ylioppilastutkinnon kaltainen portti korkeampiin opintoihin oli
temppelissä ja se oli ensimmäisen asteen pappisvihkimys aikana jolloin pappi
edusti melkein kaikkia ammatteja ja
tieteenaloja. Sinuhen lääkärikorkeakoulukin oli Ammonin suuri temppeli niin kuin Mika Waltari nykyistä Karnakia kutsuu kirjassaan Sinuhe egyptiläinen. Jokainen Luxorin
kävijä tavalla tai toisella tutustuu tuohon Amonin pappien aikanaan hallitsemaan
kulttitemppeliin.
Ammonin suuri temppeli hallitsi
muinaisen Theban kaupunkikuvaa ja henkistä elämää. ”Temppelin aluetta
ympäröivät mahtavat tiilimuurit ja temppeli kaikkine rakennuksineen muodosti
kokonaisen kaupungin kaupungissa.”, kirjoittaa Mika Waltari. Temppeliin hänen
kertomana niin kuin nykyäänkin johtaa
oinaspäisten sfinksien tie, joka ei kuitenkaan ole sama asia kuin juhlakatu sinne Luxorin
temppelistä.
Kiinnostava on pieni Ptah-jumalan temppeli suuren
temppelin lounaisseinustalla. Tämä
Memfiksen luojajumala Ptahin kolminaisuuden temppeli on Waltarin kirjassa Sinuhen ystävän Totmeksen taidekoulu josta hänet
potkittiin pois liikojen miksi-kysymyksiensä tähden. Ptahin puolison, Sekhmet –jumalattaren,
pikkukappelissa vierailu vielä nykyäänkin on varsin vaikuttava ja erikoinen
kokemus. Ehkäpä jo pian paikan korjaustyöt saadaan valmiiksi niin että siellä
voi vapaasti vierailla vaikkapa omatoimisella
Karnak-vierailulla. Erillinen pikkutemppeli ei kuulu yleensä ohjattujen turistikäyntien
ohjelmaan.
Huikea oli se uskonsota jota käytiin Ammonin temppelissä
ja koko Theban kaupungissa kun uusi farao Amenhotep IV sittemmin Ekhnaton julisti Ammonin vallan menetetyksi ja sitäpä
papisto ei etuoikeuksiensa keskellä suvainnut. Waltari kuvaa roisisti jopa
verisiksi käyneitä uskontaisteluita.
Ekhaton toi yksijumalaisuuden asettamalla palvonnan kohteeksi Auringonkehrän ja itsensä jumalan välittäjäksi maan päällä. Tämä mullistava historiallinen jakso alkoi Thebassa ja jatkui neljä vuotta ennen kuin farao päätti rakennuttaa oman kaupungin Akhetatonin, jumalalleen maan keskipisteeseen. Nykyinen Tel El Amarna on Waltarin kirjassa nimellä Taivaankorkeuden kaupunki. Tämä historian ns. Amarnakausi päättyi aivan niinkuin kirjailija kuvaa siihen, että lapsifaarao TutAnkAmon palautti Ammonin kultin takaisin kansan ja pappien sitä niin vaatiessa. Päähenkilö lääkäri Sinuhe on välillä aivan ymmällään kaikesta tapahtuvasta. Mutta karkoitettuna ollessaan papyrukselle kirjoitetun elämäkertansa Sinuhe päättää hienoihin sanoihin: ”Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen ja ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä, joka tulee jälkeeni. Elän ihmisen itkussa ja ilossa, hänen surussaan ja pelossaan elän, hyvyydessään ja pahuudessaan, oikeudessa ja vääryydessä, heikkoudessa ja väkevyydessä.”
Ekhaton toi yksijumalaisuuden asettamalla palvonnan kohteeksi Auringonkehrän ja itsensä jumalan välittäjäksi maan päällä. Tämä mullistava historiallinen jakso alkoi Thebassa ja jatkui neljä vuotta ennen kuin farao päätti rakennuttaa oman kaupungin Akhetatonin, jumalalleen maan keskipisteeseen. Nykyinen Tel El Amarna on Waltarin kirjassa nimellä Taivaankorkeuden kaupunki. Tämä historian ns. Amarnakausi päättyi aivan niinkuin kirjailija kuvaa siihen, että lapsifaarao TutAnkAmon palautti Ammonin kultin takaisin kansan ja pappien sitä niin vaatiessa. Päähenkilö lääkäri Sinuhe on välillä aivan ymmällään kaikesta tapahtuvasta. Mutta karkoitettuna ollessaan papyrukselle kirjoitetun elämäkertansa Sinuhe päättää hienoihin sanoihin: ”Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen ja ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä, joka tulee jälkeeni. Elän ihmisen itkussa ja ilossa, hänen surussaan ja pelossaan elän, hyvyydessään ja pahuudessaan, oikeudessa ja vääryydessä, heikkoudessa ja väkevyydessä.”