tiistai 12. helmikuuta 2013

KIRJOITUSTYÖPAJAN TEHTÄVÄT


Horuskuva Totuuden kylän Maat -temppelistä,joka on nimeämäni kirjoittajatemppeli. Ainoa temppeli,jossa on sydämen punnitsemisen myyttikuva seinällä kokonaisena. Se on vaikea kuvata niin läheltä.



VIRRASSA –SEMINAARISSA TEHTÄVÄ INTUITIIVINEN, INTENSIIVINEN PÄIVÄKIRJATYÖPAJA - käsikirjoitus
ohjataan noudattaen ja oppien jungilainen psykiatri ja parapsykologi Ira Progoffin  työpaja-ajatuksista.
Hän julkaisi menetelmän kirjassaan ”At A Journal Workshop,  Writing to Access the Power of the Unconscious and Evoke Creative Ability”, jonka käännän PÄIVÄKIRJATYÖPAJASSA KIRJOITTAEN väylä tiedostamattoman voiman luo ja luovan kyvyn herättämiseen.
Tärkeät myyttikuvat VIRTA ja KAIVO  auttavat viemään elämämme läpi sen kokemuksien sykliin, jossa tapahtumat  tapahtuvat . Kirjoittaen mennään sisäänpäin kohti alitajuista virtaa, joka tavoittaa syvät lähteet ja sieltä nousevat uudet ravitsevat kokemukset, jotka yhdistyvät laajempaan elämän kokonaisuuteen.
Työpaja kohdistuu juuri tuohon symbolisesti ymmärrettyyn kokemusten sykliin. Virrasta nostetaan uusia resursseja ja elämän oivaltamista. Näin sisäinen ihminen kasvaa ja tulee esiin.

Työpajassa työskennellään ryhmässä ja tietoisuus, että kaikki ovat yhteisessä virrassa on tärkeä taustatuki  vielä seminaarin jälkeenkin.  Kuitenkin ilmapiirin tärkeä etiketti on yksityisyyden suojaaminen. Osallistujilta toivotaan kunnioitusta  sitä kohtaan, kuinka elämän itsensä voima toteutuu jokaisessa kohtalossa. Työpajassa luotetaan elämänviisauden parantavaan voimaan. Jokainen osallistuja työskentelee omassa kaivossaan ja pysyttelee siellä hiljaa. Kokemus kertoo, että hiljaisuus tukee heitäkin parhaiten, jotka löytävät jonkin vahvoja tunteita herättävän kohdan elämänsä kokemusvirrasta.
Seminaarin voi viedä läpi puhumatta ääneen mitään jos niin tahtoo.
Parhaimmillaan syntyy oman elämän uudelleenarviointi uuden aikaperspektiivin avulla ja löytyy uusi suhde sisäiseen kokemusvirtaan.

Työpajatyöskentelyssä kirjataan oman elämän tapahtumia ja ymmärretään ne mennyt-nyky-tuleva -perspektiivissä  ja työskentelyn kulussa vältetään itsen kaikenlaista arviointia
Työskentelyn rakenne ja jatkuvuus auttavat löytämään fokuksen keskellä elämän kriisiäkin, koska kirjoittaen ei heitetä lisää puita jo palavaan liekkiin. Se on pikemminkin kuin kantava vene elämänvaikeuksien halki.
Tehtävänä ei siis ole diagnoosi eikä tuomio vaan tarkoitus, joka löytyy elämän liikkeen katsomisesta koko perspektiivissään
Erilaiset elämänkokemukset, traumaattiset, pienet tai vähemmän silmiinpistävät kokemukset avautuvat uudelleen ja avaavat tietä uuteen, aivan ennalta aavistamattomaan sisäiseen tapahtumaan. Tämä koetaan työpajassa askel askeleelta. Kun tämän kerran oppii on tämä kuin instrumentti jota osaa soittaa ja melodiaksi muodostuu elämän tarkoituksen tutut ja ystävälliset teemat, korkeudet ja syvyydet. keskellä kipua voi löytyä suloisuutta, herkkyyttä, sellaista harmoniaa ja sisäisiä visioita, joita ei osaa ollenkaan odottaa. Se vaikuttaa kirjoittajan tietämättä. Ihmiset eivät tienneet miten viisaita he ovat eivätkä ole tietoisia visionäärisestä kapasiteetistaan. Se tulee sisältä, ohjaamatta, spontaanisti kirjoittamiskokemuksiin.
Pyhät kirjat ovat todellakin uudistuneet ja laajentuneet ihmisten kokemusten syvyyksissä.
Työskennellessämme omissa henkilökohtaisissa syvyyksissä luomme tavallamme yhteyden samoihin mittaamattomiin lähteisiin joista Pyhät kirjata ovat syntyneet. Milloin ihminen koskettaa noita lähteitä riippumatta kielestä tai doktriinista tai symbolista missä muodossa se tulee, uusi kipinä astuu maailmaan ja nämä kipinät sytyttävät tulia, jotka antavat valoa ja lämpöä, joka ei kulu. 
monille kirjoittaminen on kehittynyt henkiseksi säännölliseksi työtavaksi, jolla on herättävän luova rooli ja se ulottuu pyhiin kirjoihin jotka ovat nukkuneet kirjoittajan sielussa.
on hyvä jos tämän laajan kuvan ja tarkoituksen voi pitää mielessä työskennellessään.
Elämä itse näyttää kirjoittajalle miksi kokemuksemme ovat olleet ja mitä ne haluavat kertoa tulevasta.
Elämän sisäinen jatkumo löytyy, ehkä tunnistamme myytin,  joka on tietämättämme ohjannut meitä. Asteittain kumuloituvan työn avulla näemme sen tiedostamattoman ohjauksen, joka on ohjannut elämämme monimutkaisuuksia. Kaikki on ollut tarpeen ja tärkeintä on huomata, että olennaista on oma suhde tapahtuneeseen.
Elämän jatkuvuus uudistaa itsensä. syntyy uusi, tuore mahdollisuus.   = uusi elämä.
Tämä on jotain samaa mitä uskontojen alusta saakka on sanottu uudestisyntymiseksi
Työskentelyllä Progoffin mukaan on vielä lisätarkoitus, jonka hengen kielellä voi sanoa olevan henkilökohtainen profetia, joka on ollut olemassa jo ennen kirjoittajaa.
Nämä kokemukset syntyvät kesken kirjoittamisen suunnittelematta.
Päiväkirjatyöpaja sopii elämään vaikeina aikoina, tai silloin kun on rennompaa tai kaipaa filosofista syventymistä.
Työpajassa sijoittuu elämän nykyhetki koko elämän perspektiiviin.


MY NOW
ennen kirjoittamista aina istutaan vähintään 5 min hiljaa silmät kiinni ja rentoudutaan

eräs päiväkirjatyön avainharjoitus on ajan voimistaminen
- on kahdenlaista aikaa: kronologista ja laadullista(merkitys)

kirjoittamista voi sanoa kirjaamiseksi, sisäisten kokemusten neutraalia ja sensuroimatonta kirjamista
tulos ei ole kirjallisuutta vaan elämäämme

elämäsi nykyhetkeen kuuluu kaikki mikä siinä jollain lailla vaikuttaa.
1.   TEHTÄVÄ on kirjoittaa, mikä on MY NOW- ajankohtainen tilanteeni
muistele lähiasioita, kerro tapahtumat lyhyesti ja systemaattisesti,
kutsu mieleen suhteet ja henkilöt,jotka ovat tärkeitä (ei välttämättä
miellyttäviä kaikki) ,merkityksellisyys on olennaista
kirjoita nimen jälkeen joitain huomioita,ei yksityiskohtia
Mikä projekti tai aktiviteetti oli tärkeä tällä jaksolla
Kirjaa muutamalla lauseella siihen liittyneet toiveet,suunnitelmat,vaikeudet, oliko joku dramaattisen käänteentekevä asia, onnettomuus tai onnenpotku jaksolla
terveys, viihde,taide,politiikka

kun my now on kirjoitettu niin
vastaa kysymykseen,

mistä  mynow alkoi?

YLEENSÄ SE ON JOKIN HUOMATTAVA juttu, harvoin huomaamaton

toinen tarkastelu on TWILIGHT TIME-tehtävä:
sulje silmät ja anna jonkin symbolin ilmentää nykyhetkesi säveltä,yleiskuvaa
ja jäljennä tuo symboli tavalla tai toisella päiväkirjaasi.


PÄIVÄKIRJATEHTÄVÄ STEPPINGSTONES,
elämän käännekohdat , astinkivet

tehtävän alkuun aina 5 minuutin hiljentyminen ja rentouden tavoittelu
ja samalla voi antaa mieleen tulla oman elämän liikkeen kokonaisena kuin filminauhana
kirjaa sitten nämä mieleen tulevat tapahtumat sellaisina kuin ne tulevat. Passiivinen , vastaanottava asenne on paras.
Muoto voi olla, muisto, kuva, sisäinen aistimus, hymy, vertauskuva, väite tai vain sana, ulkoinen fakta, lause, ranskalainen viiva tms.
ensimmäisellä kerralla listauksien määrä on hyvä 8-10 max 12.
Kun olet tehnyt listauksen palaa mielen hiljaisuuteen.







steppingstones, astinkivi, käännekohta, tarkastelu

1)   lue tekemääsi listaa rauhassa ja ota palautetta itsellesi
2)   mikäli elämästäsi löytyy jokin lähikriisi, huomaa punaisten lankojen
löytyvän listauksesta selittämään asiaaà auttaa päätöksentekoon
3)   lista on perusta kaikelle päiväkirjatyölle jatkossa,
lista voidaan tehdä uudellen ja uudelleen  se voi muuttua, jokaisesta listan
käännekohdasta voisi tehdä oman päiväkirjansa
ehkä tässä selitystä sille, että työpaja tulee tehtyä uudelleen ja uudelleen
4)   käännekohta on elämän kokonainen laadullinen yksikkö
esim aikaa jolloin………..
lue listaa hiljaisuudessa ja löydä yksi merkityksellisimmistä käänteistä
ja valitse sellainen jossa elämäsi mahdollisuudet olivat läsnä ja jossa
kriittiset päätökset tehtiin tai olisi pitänyt tehdä.
kirjaa havainnot neutraalisti ja kirjaa spontaanit muistot
5)    tee em.stinkiven  tunnustelu:
kuvaa aikaa lyhyillä lauseilla
tee twilight time –hämärätunnistelu. tone of that time.
voit maalta kuvan tuosta ajasta.
vastaa muutamaan kysymykseen:
millainen ihminen olit tuolloin?
millainen oli elämänasenteesi?
minkä uskoit tuolloin kohtaloksesi?
mitä suunnittelit ja  toivoit
mihin olit sitoutunut
mikä sinua ohjasi?

tarkasteluun  voi ottaa käännekohdan tarkemman kirjoittamisen jälkeen ajanjakson poikkileikkauksia, ja ottaa näkyviin niitä teitä
jotka on valinnut  pois tieltään. tien viereen  usein on jäänyt kasvun siemeniä,joissa vielä on elinvoima tallella. ns.elämätön elämä.
2000 vuotta  haudassa olleesta siemenestä kasvoi  vielä puu.

käy käännekohdan  tärkeät risteykset,valintapaikat ja tutki niitä,
löytyykö sieltä risteyksiä, joissa jotain on jäänyt huomaamatta,
unet sitkeästi niistä kyllä muistuttavat kunnes asia tulee tietoisuuteen
ja  tarkasteltavaksi

Joustavuus kirjoittamisessa lisääntyy kun luemme uudelleen ja uudelleen
kirjoittamaamme. Pian tulee mieleen yksityiskohtia ja erityisiä tilanteita,
jotka eivät vain kirkasta muistoa vaan tunnetasolla tekevät joustavaksi
ja rennommaksi kirjoittamaan menneestä ilman arvostelua. Pyri tekemään menneestä nykyisyys vaikkakin tilapäisesti, tunne tuoksuja, näe maisemia, tunne kipua ja iloa kuin silloin.

Kun elämättömän elämän pohjatyö on tehty kunnolla
  voi käyttää myös TWILIGHT IMAGINERY-harjoitusta kulkeakseen
teitä,jotka on jäänyt kulkematta. Kannattaa pysytellä mahdollisimman
lähellä tienhaaraa ja sen painotuksia.





DIALOGIDIMENSIO
Minä-Sinä-suhde on ulkoinen dialogisuhde
sisäinen suhde taasen sisäinen keskustelusuhde
Keskustelu on kirjoittamisessa kokonaistava,integroiva
näkökulma
lähtökohtana ovat oman elämämme faktat.
Progoffin mukaan keskustelua voi käydä
henkilön,työn, tapahtuman tai olosuhteiden, kehon ja
yhteisöjen kanssa.
Kathleen Adams listaa lisäksi
tunteet, asemat,aineelliset objektit,symbolit, osapersoonat,
asuinpaikat ym.
Progoffilla on erityiskeskusteluluokka, joka on keskustelu
sisäisen viisauden kanssa.
Varaa tehtävään aikaa,
aloit a aina alkumeditaatiolla silmät suljettuina hiljaisuudessa.
keskustelun alkuun tehdään aina jokin listaus/käännekohtaluettelo  siitä mihin työ kohdistuu
ensimmäisenä on henkilölistauksen tekeminen, 6-8 -10 henkilöä
henkilöt löytyvät vetovoiman,magneettisen kutsun, mielihyvän tai ahdistuksen  avulla.
henkilöt voivat olla läheisiä, jatkuvia kuten vanhemmat ja lapset, eläviä tai kuolleita,
hedelmällistä on, että tapaamisesta on jonkin verran aikaa, henkilö saattoi kuulua/kuuluu ulkoiseen elämäämme tai hänellä on sisäinen hedelmällinen vaikutus
suhteita voidaan analysoida projektioina tai transferensseina tai muuna tulkintana tehdä tyhjäksi
Mutta tässä lähdemme siitä, että jos henkilö
 herättää vetovoimaa, sisältää hän aina siemenen,jossa on mahdollisuuksia kokemuksien uusille väylille ja se sisältää jonkin tulevaisuuden ”äänen”.

Kuka on ensimmäinen?
valitse hiljaisuudessa.
ota puhdas sivu
laita hänen nimensä sille ja päiväys tietty.
kirjoittaessa keskity suhteen laatuun ja säveleen yksityiskohtien sijaan.
è kirjoita lause,jossa on suhteen olemus
è kirjoita tunneilmaisu
è kirjoita suhteen sydän,ydin
è mikä oli/on vahvistavaa
è mikä on tyydyttävää,auttavaa
è mikä turhauttavaa
è mikä vapaasti ilmaistua,mikä salattua
è mihin suhde on menossa
è …………………
tavoite  on päästä syvädialogiin ja avata kaikki suhteen vaikutukset ja mahdollisuudet,
tässä emme saa antaa vanhojen vuorovaikutusmallien vaikuttaa ja ottaa valtaa
Ø  on hyvä löytää uusi taso, maskien takana oleva sisäinen ihminen
Ø  hyväksymme kaiken joka nousee esiin ja annamme sen kulkea ympyrän
Ø  täydeksi


Tarkastelua

-       lue kirjoittamasi hiljaisuudessa, jos tekee mieli täydentää, tee se hävittämättä
mitään entistä kirjoitusta
-       lue kirjoittamasi ääneen kun olet yksin, tai lue se nauhalle ja kuuntele
nauhalta teksti
kirjaa tunnet jotka kuunnellessa/lukiessa heräävät

toista tämä jonkin ajanjakson kuluttua


käytä dialogia monipuolisesti päiväkirjasi työskentelyssä








Kaislakori ja salaiset syntyperät ovat jokaisen kirjoittajan ulottuvilla.




KEHODIALOGI
Kehomme on kuin kuvan vene virralla. Se on käyttöväline matkallamme elämässä.
Sen avulla otamme kontaktia luontoon, musiikkiin, fyysisiin taiteisiin, tanssiin, urheiluun,
liikuntaan, seksuaalisuuteen ja kaikkiin kehomme aisteihin.
KEHOVIISAUS on tuttu ilmaus. Meillä on kokemuksia kehon antamista varoituksista ja
kuinka se on itse parantanut itsensä.
Tiedämme kuinka eläimilläkin on perintönä vaistonvarainen  viisaus , joka toimii itsesäätelevänä
mekanismina niille kertoen koska olla aktiivinen ja koska levätä. Se ohjaa eläimen koko biologiaa.
kehodialogilla pyrimme herättämään luonnollisen viisauden ja ohjauksen niin, että voimme soveltaa sitä elämäämme suoraan
Ihmisen kehon funktiot ovat universaalit mutta jokainen keho on ainutlaatuinen kokonaisuus 

KIRJOITUSTEHTÄVÄ
hiljenny, tee kehosi tarina mielellään kronologisina kirjauksina
-          n. 15 – 20 kokemusviestiä
Kehodialogin ydin on elämäntarinassamme. Keho on erottamaton osa yksilöllistä ikään tarkista ettei mikään elämänvaihe jäänyt kokonaan pois,lapsuus,nuoruus,kypsyys,nykyisyys
-          ota listaan vähän etäisyyttä
1)   lue listaustasi ja
-          kirjoita muutamalla lauseella lyhyt yhteenveto kehosuhteestasi
-          kirjoita muutama lause asenteestasi kehoasi kohtaan tällä hetkellä
2)TWILIGHT TIME – tehtävä
sulje silmät ja istu vaiti ja anna mielen levätä unen ja valveen rajalla
ota vastaan symboli, jota voit käyttää porttina keskusteluyhteyden luomiseksi
kehoosi, tallenna symboli

3)Anna sitten kehokeskusteluyhteyden syntyä ja anna sen etsiä oma muotonsa
Jatka niin kauan kun se luontevasti jatkuu.
huomaa kirjoittamisen loppuessa mahdollinen next step ohjaus.

Kirjoittaminen voi vieläkin jatkua. huomaat että on teemoja, jotka tarvitsevat terävämpää huomiota ja olet ne ohittanut liian vähällä huomiolla. tarkista onko kyseessä jokin sairaus tai sen uhka.
Christina Baldwinilla on kysymyksiä koskien kehotietoisuuden virtaa:
-huomaa millä tavalla teet havaintosi kehostasi, kuinka haluaisit muuttaa sitä?
kirjaa ne  myönteiset ja kielteiset viestit, jotka lähetät kehollesi
-          jos sinua ei pakottaisi jokin fyysinen vika/puute, mitä tekisit?
-          käytätkö kehoa estämään tavoitteesi  saavuttaminen, miten?
-          mikä viisaus nousi kehodialogistasi?
olemassaoloamme.
Sisäisen elämämme, luova ja henkinen kasvu, ongelmat ja mielihyvät, myös kivun kokemukset
tulevat kehomme  kautta. Tästä syystä pidämme kehoamme äärettömän yksityisenä.
Kehomme seuraa elämämme liikkeitä.


TYÖDIALOGI
työn käsite päiväkirjatyöpajassa tarkoittaa tekemistä minkä näet arvokkaaksi ja ulkoinen tekeminen syntyy sisäisestä lähteestä nousevasta merkityksestä.
Olennaista työssä on aina syvä sisäinen intohimo ei itsekäs aistillinen intohimo vaan intohimo luoda jotain ja tuottaa hedelmää. Kun sinulla on työ on sinulla visio mahdollisuuksista, jotka tuovat täyttymystä
ja toiseksi sinulla on mahdollisuus omistautua sellaiseen tekemiseen, joka on hyvin tyydyttävää.
Ihmisen kasvuprosessissa tapahtuu tasapainottumista, eheytymistä ja kapiteettien lisääntymistä ja itsen vapautumista.
Tarkoituksena on tehdä yksilö kykeneväksi selvemmin keskittymään toimintaan josta tulee kouriintuntuvaa
apua henkiselle kehitykselle ja kasvulle. Ensimmäinen askel on liike kohti niitä energioita, jotka aktivoivat
sen kuvan ihmisestä jolle työ perustuu. Sisäinen visio näkee mahdollisuudet ja asettaa tavoitteet.
Toinen liike on ulospäin ja se kestääkin pitkän ajan. Siinä ravitaan siemen kasvuun tuottamaan hedelmää.
Tässä toinen vaihe on itse työn tekeminen.
                                                                                                    
Kirjoittaminen alkaa  listaamalla ne meille merkitykselliset työt, joita olemme elämämme aikana tehneet.
Tässä voi auttaa astinkiviluettelon katsominen.
Jokaisen työn kohdalla kirjaa sen erityinen merkitys itsellesi ja mikä sisäinen merkitys sillä on ollut elämällesi.   Tässä on hyvä muistaa työn määritelmä työpajassa. Esim. lapsena pianonsoitonopiskelu voi kuulua työlistaasi.


tarkastelua:
Tutki listaasi ja valitse ne joilla näet vielä mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tunne ja intuitio ohjaavat. Tutkimalla listausta löydät elämässäsi työn kehittymisen kaaret. Listaus voi olla pitkäkin, että kehityskaari
tulee näkyviin.
tässä on kysymyksiä joihin vastaamalla voit lähestyä työn käännekohtaa tarkemmin.
-mikä johti inspiraatioon, joka toi työn ?
-oliko jokin henkilö, joka auttoi asiassa?
-tuliko se unen tai jonkin sisäisen kokemuksen kautta?
-kun idea oli muotoiltu, kuinka se lähti kulkemaan eteenpäin?
 -mitä vaikeuksia oli tielläsi?
-kuinka onnistuit  jatkamaan?
-millaisia variaatioita asiasta oli ja millaisia kompromisseja tuli tehtäväksi?
-oliko joutoaikoja jolloin näytti ettei mitään tapahdu?
-millaisia tunteita sinulla on ollut työtäsi kohtaan?, millainen on suhteesi siihen?
- entä viimeaikoina ja nykyisin?

On tärkeää vastata sisintä kuunnellen eikä tyytyä älyllisiin vastauksiin ja selityksiin
TWILIGHT IMAGERY-harjoitus auttaa syventämään.  Työsi puhuu sinulle.
Kirjaa kaikki päiväkirjaasi. Tarjoa kynäsi työlle niin se vastaa sinulle.

 
UNITYÖPAJAtehtävä

Ota käyttöösi unipäiväkirjasi tässä työskentelyssä.
Mikäli sinulla ei ole sellaista niin ensimmäinen tehtävä on kirjata uniasi.
Jos sinulla ei ole koskaan ollut unia kirjattuna aloita aiv an varhaisimmista unistasi ja kirjaa
niitä. Unet muodostavat sisällämme syvällä oman virtansa, joka elää omaa elämäänsä, voit
saada sieltä vaikka pienenkin kauhallisen sen vettä kerrallaan. Tietoisuus siitä, että pienimmätkin
katkelmat  ja kuvat liittyvät isompaan virtaan auttaa ymmärtämään niiden merkitystä. Kirjaa
ne kaikki. kirjaa myös elämän muutosvaiheissa näkemiäsi unia/kuvia. Myös aivan viimeisimmät on hyvä kirjata.

Harjoituksen toinen vaihe on UNIEN LAAJENTAMINEN. Unia ei sovi pysähtyä tulkitsemaan
tai analysoimaan, koska ne vain tekevät tukoksia univirtaan. Laajennusvaiheessa annamme prosessin ohjata
itse itseään. Työskentely perustuu unien vakavasti ottamiseen ja niiden sisäiseen jatkuvuuteen.
 Työskentelyssä on tarkoitus mennä takaisin uniemme virtaan katsomaan mihin ne haluavat meidät viedä.
Tämä tapahtuu HILJAISUUDESSA(Twilight dreaming), aluksi mennään virtaan lukemalla unikirjauksia. sitten lähetämme hiljaisen  mielemme  virralle ja se tulee takaisin
spontaanilla omalla tavallaan. Unen sisäinen magneetti vetää luokseen. Kun kunnioitamme untamme ja
 avaudumme kokeman sen sävelen ja tunnelman  saamme ajatuksia, oivalluksia, intuitioita, elämämmetunnistuksia, jotka kirjaamme ylös puoliksi suljetuin silmin
sitten ne sanotaan ääneen (vaikka yksin harjoitusta tehdessä). Puhe vahvistaa saamamme viestin ja
 eheyttää syvyyksissä virtaavaa elämäämme. Tämän eheyden syntymisen tähden emme tee tulkintoja.
Tehtävä toistetaan useita kertoja.

ELÄMÄN HENKISET KÄÄNNEKOHDAT, sydämen punnitseminen



Maat jumalprinsiippi totuuden sulka päässään  seuraa sydämen punnitsemistapahtumaa,jossa kuljetaan Horuksen kanssa kohti Osiriksen valtaistuinta Thotin toimiessa kirjurina.




Työpajassa henkisyys ymmärretään hyvin laajassa ja yleisessä merkityksessä. Sillä tarkoitetaan kaipausta ymmärtää elämän perimmäisiä totuuksia.
1.    tehtävä on kirjata elämäsi henkiset käännekohdat, lapsuudesta lähtien. Kirjoita ne niin väljästi, että
voi  täydentää myöhemmin uusilla lisäyksillä. Käytä muistelemisessa twilight kuvittelua ja työ kulkee meditaatiota kohti.
hiljenny aluksi Progoffin ohjaamana:
Annan n itseni tyyntyä
annan hengitykseni hidastua
ja tulla  vielä hitaammaksi
Tuntien elämän liikkeen
Tuntien oman elämäni
Kuinka se kulkee vaiheiden kautta’
muutosten ja syklien kautta
Tuntien elämän liikkeen
ja etsien totuutta
Löytäen vilauksia,
Totuuden vilauksia
Ihmeissäni totuuden sirpaleista
tietäen ja ihmetellen
ja muistaen
hiljaisuudessa,hiljaisuudessa.             


KÄÄNNEKOHTIEN JATKOTYÖSTÄMINEN



 1.Lue tekstiäsi täydennellen sitä.(älä ota mitään kirjoittamaasi pois.) Tuo siihen kronologisuutta
niin paljon kuin muistat.
2.ala lisätä käännekohtiin henkilöiden nimiä. Ketkä ovat edustaneet sinulle
viisautta elämäsi aikana ja vaikuttaneet arvoihisi kussakin elämäsi vaiheessa.
on olennaista,e ttä he edustavat sinulle viisautta jollain elämäsi alueella.
Vaikka näin onkin voi  henkilöiden ajatteleminen olla kuitenkin melko harvinaista.
Sitten noihin käänteisiin liittyy myös filosofeja, taiteilijoita, poliitikkoja ym.kirjaa heitä.
esiin voi myös nousta tuonpuoleisia henkilöitä, myyttihahmoja, henkiolentoja, pyhiä olentoja,
kaikkia heitä jotka ovat palvelleet meitä viisauden hahmoina elämässämme.



3.KIRJOITA SISÄISEN VIISAUDEN DIALOGI
Valitse  dialogikumppanisi, jos on kyseessä henkilö
dialogissa on hyvin tärkeää keskittyä ajatuksissa henkilöön, mainita hänen nimensä
ja tunta ymmärryksen tunnelma, ehkä lämpö ja tukea antava rakkaus. On tärkeää,että
henkilö on sellainen jolle voimme avata sydämemme huolet hyväksytyksi tulevassa
ilmapiirissä.
ennakko-odotukset voivat tiukentaa ja kaventaa keskustelukanavaa.
istu hiljaisuudessa silmät suljettuina ja tunne valitsemasi viisaan henkilön läsnäolo, tunne hänen laatunsa, heidän elämänsä. Me tervehdimme häntä. Kerromme mitä ajattelemme elämästä, huolemme ja kysymyksemme. Puhumme myös suhteesta, miksi kutsuimme häntä  ja mitä haluamme kysyä.
Palaamme hiljaisuuteen kun olemme kirjoittaneet oman osuutemme. Kun hän on valmis,hän alkaa puhua sinulle. Kirjoita se ylös. Dialogi voi vielä jatkuakin.

Tärkeää on, että yksi dialogi johtaa toiseen.
4. VALITSEMATTA JÄÄNEET POLUT
Käännekohtia voi tutkia myös avaamalla niitä polkuja, jotka ovat jääneet valitsematta.
TWilight syventyminen voi avata näitä teitä, tätä elämätöntä elämää.




OPEN MOMENT  SARASTUS,  NEW NOW TYÖPAJAN PÄÄTTÄVÄ TEHTÄVÄ




Istu hiljaisuudessa, sulje silmäsi
käy mielessäsi läpi työpajan aikana edistynyttä elämäsi kirjaamista,
mitä tapahtui näissä aamupäiväkirjoitushetkissä, temppeliretkillä, dialogeissa
(jos tuntuu tarpeelliselta niin selaa päiväkirjaasi) ja huomaat kulkeneesi kohti
NEW NOW –hetkeä,joka aukeaa tässä avoimessa hetkessä. Tasapainottava ja
eheyttävä periaate  on toiminut mielen taustalla koko työskentelyn ajan näkymättömänä tekijänä
ILMAISE NYT MIHIN SE ON SINUT TUONUT- muoto voi olla
+  twilight kuvittelun tuore virta
+ tietoinen kertaus
+yhteenvetolauselma
+ tai muu valitsemasi muoto. PÄÄTÄMME TYÖPAJAN HILJAISUUTEEN.
KIITOS.